Eilen torin laitaan kasvoi....

Joo. Eli siis Paulin ihan kiva elämä jatkuu. Liikkuu eteenpäin. Move on. Kaikki on normaalia matikantunteja ja lenkkejä koiran kanssa myöten.
Ei voisi uskoa.
Seitsemän kuukautta.
Talvi ja kevät.
Sitten.
Viime viikon sunnuntaina pörräsin koiranäyttelyssä turistina. Ylläripylläri mut voi bongata samoissa merkeissä tänä lauantaina.
Mä vaan syön. Mulla on koko ajan niin kova nälkä ettei mitään tajua. Äiti imuroi. Mua väsyttää. Olen mustasukkainen ja katkera.
Olen Paulin yksinäinen sydän. Paulin pettymys. Paulin hylkäämisen tunne.

Ei siitä etupenkin söpöstä pojasta pitänyt tulla mulle niin tärkeää. Ei oikeesti. Mun piti vain pitää sitä kauniina. En mä oo varma onks mikään oikeesti muuttunut. Ei pakolla.
Ehkä tää on ohi jo huomenna ja istun äikänluokassa niin kuin en olisikaan.