Joo. Nykyisin istun äikäntunnilla sen söpön etupenkin pojan vieressä. Kiusallista? Ehei, ei nyt sentään. Se on tosi mukavaa, kun saa sen kauniin pojan nauramaan huonoilla vitseillä. Sekin on ihanaa, kun meidän jalat osuu toisiinsa ja se vasta ihanaa olikin, kun hän ojensi mulle Kalevala-sormuksen.
Mutta koska kyse on Paulin elämästä, niin se jää tasolle ihanaa. Tai sitten selviää, että me ollaan sisko ja veli.
Märräskyy on sujunut ilman mitään epämääräistä säätöä. Olen itseasiassa taas oma itseni, väsynyt, harmaa ja sarkastinen. Rakkautta kaipaava hikipinko joka katselee tajuttomia toimintaleffoja.
Ja plus. Minä Siis Ihan Oikeesti Tiedän Mitä Teen Peruskoulun Jälkeen. Siis se ei ole mahdollista.
Se tekee olosta niin Ihanan.
Ja hei, on marraskuu.
On talvi. Ainakin melkein.
Kohta on joulu.
Ja olen viisi tuntia viikossa niin lähellä kauneutta, etten ole lähempänä ollutkaan.
Näin lähellä miestä mä en ole ollut yhdeksään kuukauteen.
Mutta en siis oikeesti oo ihastunu häneen. Tai mist mie sen tiiän. Mä oon vain yksi tyttö jonka nimi on sattumoisin Pauli.