Tällaisen levottoman viikonlopun viimeisenä päivänä on ihan normaalia -ainakin Paulille- että tulee ihan pikkuinen ahdistuskohtaus jostain typerästä.
Nyt tämän lokakuun neljäntenätoista päivänä aiheena on se, että mä en taida ihan oikeesti olla mitään.
Mä en ole nätti. En fiksu. En hillitty ja hallittu, mutten silti edes jännittävä. Mä oon paska ihmissuhteissa.
Mä en osaa soittaa, en laulaa, säveltää, tanssia, urheilla, skeitata, kirjoittaa, tuntea, itkeä, nauraa, en osaa olla mielenkiintoinen. Mä en ole luova enkä lahjakas.

Olen pelkkä Pauli mikänytsukunimiikinäonkaan ja tuskin muuksi tulenkaan.

Tosin pari päivää sitten väsyneenä ja vittuuntuneena mielentilaani kirjoitin paskan runon kaalilaatikkorakkaudesta. Siinä ei ole mitään syvällistä. Siinä on vain juoksevia variksia pellolla.

Ehkei musta tulekaan jotain parempaa kuin tavallinen.

Ja en nyt jaksa tietää, onko sillä edes mitään väliä.
Tehkööt muut jotain sellaista suurta. Mä voin olla ihan vain se suomalainen Pauli.
Kunhan tuun edes joksikin.