M: Tiedäthän etten voisi ikinä satuttaa sinua
N: (sipaisee miehen tukkaa) Sinä olet liian suloinen minulle

Nilkkaan sattuu ja kaikki katsoo kuin jotain Torstia kun lenkkasen pitkin koulun käytäviä välillä tuskasta irvistellen. Sentään jotain plussaa: muut menevät liikkatunteisin huhkimaan kentälle mun vähemmän rakastamaa yleisurheilua harrastellen, ja mä olen tämän koipeni kanssa sisällä kuntosalissa yksinäni. Joko treenaan, koska tykkään kuntosalista ihan simona (olen käynyt siellä ihan vapaa-ajallani), tai sitten istun pehmeällä penkillä ja kuuntelen Mp3:sesta hieman Hassisen konetta ja Popedaa... Huomenna teen sekä-että. Tähän voisi tiiäkkönä tottua.
Mulla on viime päivinä ollut melkoinen stressi päällä. Muutenkin vitutuksen taso on siinä kondiksessa, että voisi kuvitella mulla olevan pms ympäri kuukauden. Siitä olisi ihan vitun kiva purkautua, mutta kun en itsekään tiedä, mikä muhun on iskenyt. Yritin nuortennettiin kirjoittaa vähän mun fiiliksistä, mutta päätin luovuttaa kun en saanut ensimmäistäkään lausetta puolessa tunnissa. Masennuin lisää kun luin vain niitä itsetunnon kohotusvinkkejä. "Muista, jos kaikki olisivat hyviä liikunnassa, kuka olisi hyvä äidinkielessä." Se ja sama.
Itsetunnostahan tässä on kysymys. Mitä enemmän mä sitä rakennan, sitä jyrkemmin mä sitten putoan pohjamutiin. On mulla rohkeutta tullut lisää, muttamutta... Sitä on niin vaikea selittää. Vika saattaa olla ihan jossain muuallakin. Kenties muhun on vaan pinttynyt joku pieni synkkyys. Se on osa mussa, Pauli on se toinen osa. Se joka on valoisa ja rohkea. Olisimpa mä Pauli 24/7. Mutta kai se on niin, että: "Jos kaikki olisivat aina Pauleja, kuka sitten olisi sinä itse?" Jos kukaan tajuaa mitä haen takaa tai siis edestä ja vähän vasemmalta.

N: Mä en vain jaksa olla jokin reikä vailla täyttymystä
M: Enkä mä halua olla täyttymys vailla kotia